Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveysvalvontajaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 13.12.2018 klo 16:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
51   Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
52   Pöytäkirjantarkastajien valitseminen
53   Esityslistan hyväksyminen
54 Terveysvalvonnan lausunto Palovuoren Kivi Oy:n Palovuoren alueen maankaatopaikan, kallion louhinnan ja murskauksen ympäristölupahakemuksesta (ESAVI/10922/2018)
55 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma 2015 - 2019, päivitys vuodelle 2019
56 Eläinlääkintähuollon valvontasuunnitelma 2015 - 2019, päivitys vuodelle 2019
57   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-429-3-122
58   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-427-1-163
59   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautushakemuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-403-4-86
60   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-14-1415-9
61   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-13-1321-3
62   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-12-1259-1
63   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-429-3-100
64   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-433-2-31
65   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-403-4-24
66   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-14-1421-6
67   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-403-1-133
68   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta viemäriverkostoon liittymisestä / 680-413-1-163
69   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta jätevesiverkostoon liittymisestä / 680-426-1-64
70   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta jätevesi- ja käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-3-3053-2
71   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta jätevesi- ja käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-14-1414-2
72   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta jätevesi- ja käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-410-1-128
73   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta jäte- ja käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-402-2-61
74   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-426-1-95
75   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-429-3-124
76   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-419-1-152
77   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-428-1-170
78   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-419-1-130
79   Terveysvalvonnan lausunto vesihuoltolain mukaisesta vapautusanomuksesta käyttövesiverkostoon liittymisestä / 680-412-4-20
80   Terveysvalvontajaoston kokoukset ja pöytäkirjojen nähtävilläpito vuonna 2019
81   Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2018, väliraportointi 30.11.2018
82 Terveysvalvontajaoston käyttötalouden toteutuma 1.1. - 30.11.2018
83 Terveysvalvontajaoston viranhaltijapäätökset 13.12.2018
84   Terveysvalvontajaoston ilmoitusasiat 13.12.2018

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
51-84   Muutoksenhakuohje

Saapuvilla olleet jäsenet
Seija Sorsavirta, puheenjohtaja
Jaana Nordström
Saija Porramo
Osmo Salo Ann-Mari Kymäläinen
Tarja Vainio
Reijo Ylönen, saapui klo 16.25

Muut saapuvilla olleet
Pekka Heikkilä, saapui 16.03
ympäristölautakunnan puheenjohtaja
Kirsi Puola
pöytäkirjanpitäjä