Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.09.2019/Pykälä 139

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuusto

§ 166

10.12.2018

 

 

Asianro 1254/04.03.01/2018

§ 139

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite koskien Raision ja ELY-keskuksen välisen turvapaikanhakijoiden vastaanottamista koskevan sopimuksen uudelleenarvioimista

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 10.12.2018 166 §

 

Valtuutettu Mika Koivisto jätti seuraavan aloitteen:

 

”Raision kaupunki sopi ELY-keskuksen kanssa vastaanotettavista turvapaikanhakijoista vuonna 2016 siten, että vuosittain otetaan vastaan 20 henkeä ja lukuun sisältyy perheiden ja sukujen yhdistämiset ja ns. itsenäinen muutto kuntaan. Paikkojen määrän tuli myös riippua siitä onko Raision Vuokra-asunnot Oy:llä vapaita asuntoja.

 

Sovitut määrät eivät ole pitäneet ja yhteismäärä on nyt 99-103 henkeä, kun sovittu määrä oli 60 henkeä vuosien 2016-2018 aikana.

 

Maahanmuuttajien keskittyminen Raisioon ei ole kenenkään edun mukaista. Etenkään se ei ole raisiolaisten etujen mukaista.

Joidenkin ryhmien kasaantuminen tietyille asuinalueille lisää eriytymistä väestöryhmien välillä ja vaikeuttaa sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

 

Kasvavat maahanmuuttomäärät ns. humanitaarisen maahanmuuton osalta aiheuttavat kunnalle menoja ja lisäävät veronkorotus- ja leikkauspaineita palveluihin. Suuri määrä humanitaarisia maahanmuuttajia saattaa olla myös imagohaitta, kun kunta yrittää houkutella uusia asukkaita muuttamaan kuntaan.

 

Esitämme että Raisio neuvottelee uudelleen sopimuksen pakolaisten/turvapaikanhakijoiden/maahanmuuttajien vastaanottamisesta Ely- keskuksen kanssa. Vastaanotettavien määräksi neuvotellaan tai todetaan 1-3 henkeä vuodessa. Luku sisältää kuntaan ns. itsenäisesti muuttaneet ja perheiden/sukujen yhdistämisen. Henkilöitä vastaanotetaan kuntaan vain mikäli Raision Vuokra-asunnot Oy:llä on ko. hetkellä osoittaa tulijoille tyhjiä asuntoja. Tulijat eivät saa erityiskohtelua asuntojonossa, vaan kaikkia jonottajia on kohdeltava tasapuolisesti.

 

10.12.2018

 

Mika Koivisto                              Tapio Soiniitty

Jouni Mäki                                   Mikko Kangasoja

Jonni Moislahti                           Ari Leinonen

Helena Viljanen”

 

 

 

Päätös                                         

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

Kaupunginhallitus 17.12.2018 § 465

 

                                                      ”- - -

 

                                                      Kaupunginhallitus lähettää - - - valtuutettu Mika Koiviston aloitteen koskien Raision ja ELY-keskuksen välisen turvapaikanhakijoiden vastaanottamista koskevan sopimuksen uudelleenarvioimista sosiaali- ja terveyskeskuksen valmisteltavaksi, - - -”

 

 

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 25.9.2019

 

Sosiaalityöntekijä Terhikki Mäkelä ja johtava sosiaalityöntekijä Leena Lahti 13.9.2019:

 

Valtuutettu Mika Koivisto on 10.12.2018 jättänyt aloitteen koskien ELY-keskuksen ja Raision välisen turvapaikanhakijoiden vastaanottamista koskevan sopimuksen uudelleenarvioimisesta. Aloitteessa esitetään uuden sopimuksen neuvottelemista niin, että vastaanotettavien pakolaisten määräksi neuvotellaan 1-3 henkilöä vuodessa ja tämä sisältää ns. itsenäisesti muuttaneet ja perheenyhdistämisen. Aloitteen mukaan tulijat eivät saisi erityiskohtelua asuntoa etsittäessä vaan he jonottavat asuntoa kuten muutkin asunnonhakijat.

 

Vuonna 2019 ei ELY-keskus ole sijoittanut yhtään pakolaista Varsinais-Suomeen. Vuosina 2016 - 2018 Raisioon muutti runsaat 100 pakolaista (joko juuri oleskeluluvan saaneita tai alle 3 v. ensimmäisestä oleskelulupapäätöksestä). Valtaosa heistä muutti itsenäisesti Raisioon joko vastaanottokeskuksesta tai toisesta kunnasta. ELY-keskuksesta sopimuksen mukaisesti kuntaan saapui 9 henkilöä vuosina 2016-2018.

 

Tyypillisesti itsenäisesti muuttava pakolainen hakeutuu pohjoisemmasta Suomesta Turun seudulle parempien työllistymismahdollisuuksien vuoksi. Myös muut tekijät vaikuttavat muuttopäätöksiin kuten suku- ja ystäväverkostot tai oman kieli- tai uskontoyhteisön läheisyys. Raisiossa maahanmuuttajia asuu jokaisella kaupungin asuinalueella, mikä lisää kaupunkiin väestöön ja kulttuuriin sopeutumista. Raision kotouttamisohjelmassa todetaan: ”Raisio on niin maahanmuuttajien kuin kantasuomalaistenkin kannalta houkutteleva kaupunki erinomaisen sijaintinsa, hyvien liikenneyhteyksien ja monipuolisen työpaikkatarjontansa vuoksi”. (Turun seudun kuntien seudullinen kotouttamisohjelma 2018 - 2021, Raision osuus s. 79). Etenkin Turun läheisyys näkyy muuttoliikkeenä kaupunkien välillä.

 

Tulevina vuosina kunnat joutuvat kilpailemaan uusista asukkaista. Suomessa on monilla aloilla työvoimapulaa eikä tilanne tule helpottumaan lähivuosina. Lisää tekijöitä tarvitaan mm. telakka-, siivous-, hoiva- ja ravitsemusalalle. Raisioon muuttaneet maahanmuuttajat, myös pakolaistaustaiset, ovat työllistyneet hyvin myös Uudenkaupungin autotehtaalle. Työnantaja on järjestänyt työpaikkakuljetuksen Raision kautta Uuteenkaupunkiin, mikä palvelee kaikkia työntekijöitä kansallisuudesta riippumatta.

 

ELY:n sopimuksen perusteella vastaanotettavat pakolaiset ovat vastikään saaneet oleskeluluvan. Kolmen ensimmäisen vuoden ajalta valtio korvaa kunnalle pakolaisen vastaanotosta aiheutuneet sosiaali- ja terveystoimen kustannukset. Erityistapauksissa kunta voi tehdä ELY-keskuksen kanssa sopimuksen, joka kattaa kustannukset myös tämän jälkeen 10 vuoden ajan (esim. jos henkilöllä vamma, sairaus tai hän on vakavasti traumatisoitunut ja tarvitsee erityishoitoa). Opetustoimessa on oma valtionkorvausjärjestelmänsä (mm. perusopetukseen valmistava opetus). ELY-keskuksen maksamien korvauksien avulla tulijoille voidaan järjestää laadukkaita kotouttavia palveluita, mitkä vuorostaan edistävät työelämään ja yhteiskuntaan integroitumista.

 

Varsinais-Suomen ELY-keskus on ehdottanut Turun seudun kunnille neuvottelua koskien kiintiöpakolaisten vastaanottoa tulevina vuosina. Raision tavoitteena näissä neuvotteluissa on, että kaikki alueen kunnat ottavat vastaan väkilukuun suhteutettuna yhtä suuren määrän turvapaikanhakijoita vastaan.

 

 

 

Päätösehdotus                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

 

Päätös                                          Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa